tiistai 11. joulukuuta 2012

Lintuneva, todellakin pelastamisen arvoinen

Mielipidekirjoitus, Ilkka 11.12.2012

Vapo Oy yrittää jälleen hakea turvetuotantolupaa Lintunevalle. Mikään ei ole muuttunut, eli Lintuneva on edelleen kaunis, monimuotoinen ja todellakin pelastamisen arvoinen.

Kirkasvetinen puro Lintunevalla, maantien itäpuolisella alueella.

Eikö sekin nyt kerro jo jotain, kun Lintuneva on pohjavesialuetta? Lakikin sen jo sanoo, että pohjavesialueita ei saa tuhota. Suomella ei ole varaa menettää enää yhtään arvokasta pohjavesialuetta.

Tupasvillaa Lintunevan itäpuolisella alueella.

Lintuneva vaikuttaa myös moneen muuhun paikkaan, kuten moni tietää ja kuten olen jo aiemmin kirjoittanut. Kurikan Jurvassa sijaitsevaan Säläisjärveen, Kivi- ja Levalampeen, lähellä sijaitseviin suojelu- ja naturakohteisiin sekä moniin ojiin ja Norinluomaan, joka virtaa kylän läpi. Turvetuotannon aloittaminen tekisi hallaa esim. Norinkylälle. Moni tietää jo viime kerrasta, kuinka Vapon ja Pöyryn ns. tutkimukset eivät pitäneet lähellekään paikkaansa.

Netissä on jälleen adressi ja siellä lisää infoa tästä. Nyt ihmiset taas järki päähän ja vastustetaan jälleen tätä Vapon järjetöntä älynväläystä tuhota tämä todella arvokas suoalue.

Krista Hakala
Teuva

Ei kommentteja: